Jennin onnistumistarina 4kk, -14,4 kg

10.1.2016

Jenni -14,4kg(4kk ryhmässä)
Jenni -14,4kg(4kk ryhmässä)
Jenni ennen
Jenni ennen ryhmää

Havahduin muutama vuosi sitten kiristäviin vaatteisiin ja väsyneeseen oloon. Kiloja oli kertynyt pikkuhiljaa. Yritin laihduttaa, mutta tuloksetta. Ongelma itselläni oli ruoka, se oli hyvää. Liikuntaa harrastin jopa liikaa ja lopulta senkin rooli pieneni. Vuosi takaperin näin mainoksen FitMix-ryhmästä ja päätin osallistua. Ehdin olla mukana kolme päivää kunnes mursin jalkani ja jouduin leikkaukseen. Tämän jälkeen alkoi kolmen kuukauden sairasloma ja kuntoutuminen. Ja taas uusi tekosyy syödä. Onneksi viiden kuukauden päästä pystyin aloittamaan uudelleen ryhmässä ja tuloksia alkoi tulla saman tein.

Itselleen on helppoa valehdella ja sanoa aloittavansa huomenna. Tarvitsin jonkun, jolle olen vastuussa tekemisistäni. Sirpan ohjeita noudattaen laihduttaminen ja liikunnan kipinän löytäminen ovat sujuneet helposti. Ja tahti on ollut huikea, takana on neljä kuukautta ja olen lähes saavuttanut tavoitteeni. Ryhmän päätyttyä on tarkoitus jatkaa tällä tiellä ja tehdä tästä pysyvä elämäntapamuutos.

Jenni Kokkinen